perjantai 10. elokuuta 2012

Leikki


Leikitään,
että tämä talo on minun
ja ullakko on varattu auringonvalolle läpi lasikaton –
että kristalliset lamput heijastavat prismoja portaikkoon
ja ikkunat ovat avoimia kuin silmät,
ovenpielet ehjät ilman ovien sulkeutuneita suita. Leikitään,
että tässä kaupungissa voi kulkea ilman sateenvarjoa
koska valo paistaa pilvien läpi ja vesi haihtuu ennen kuin osuu maahan.
Leikitään, että lammet ja järvet vain ovat;
ne virtaavat kuin peilien hopeat
silmukkakylkisten kalojen lomassa.
Rannoilla kalastajat onkivat kirkkaanvihreitä oksia,
lumpeita, simpukoita
jotka hellivät helmiään kuin lapsia
ja luopuvat niistä yhtä kevyesti. Leikitään, että ilo
on omaisuutta, iho koskettamista varten
ja unet alati soivia lauluja, värikkäitä kankaita kesien pyykkinaruilla.
Sirkus on kaupungissa joka päivä
eikä liekoihin ole sidottu norsuja eikä hevosia
vaan niistä pitävät kiinni ihmiset, jotka eivät vielä ole oppineet päästämään irti.
Leikitään, että kellot helisevät puissa kun rakastuneet kulkevat ohi:
pienten tiukujen aallot koko kadun matkalla –
että tango soi keltaisten ja punaisten talojen kadunkulmissa
ja vihreiden ja turkoosinväristen kulmissa soi blues.
Iltaisin sammakot ja heinäsirkat
kerääntyvät puiden oksille ja räystäille, ja hämäränsinisessä
jokainen saa tanssia, molemmilla vasemmilla jaloilla.

 _

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Osavuosikatsaus


Olemme kehittyneet tehokkaiksi
ja elinajanodotteemme pidentyessä
meillä on yhä enemmän aikaa kiirehtiä,
tehdä yhä enemmän töitä
jotta voimme kuluttaa enemmän,
hankkia ajankulua, tarkoituksia,
istua aamuruuhkassa satojen muiden joukossa
pohtimassa tuloskäyriä ja budjettiennusteita, puhua puhelimessa,
viedä lapsia tarhaan siinä sivussa, hakea pois,
viedä lapset kehittäviin harrastuksiin,
pohtia pitäisikö pojan
aloittaa viulutunnit jääkiekon sijasta
ja täyttäessämme lomakkeita
ja todistuksia
ja ilmoituksia ajan- ja rahankäytöstämme
jokin hiljainen ääni kysyy vahingossa
miksi


_

maanantai 21. toukokuuta 2012

Syliksi

Lapsen silmät ovat tummat lähteet. Kumarrun katsomaan, ja näen pinnassa heijastuksen: arka nainen, kantaa toivoa kuin palloa, ojentamaisillaan. Lapsi tuijottaa kauas, odottavaa pohjoista kauemmas; ihoni läpi. Hän katsoo, kuinka punaiset kammiot pumppaavat laskimon hulevesiä, seuraa varovasti arven reunaa. Näkeekö hän kaipuuni tulla sanaksi? Oppiiko hän unieni huoneet, jakaako tarpeen sanoa: minun. Hänen silmänsä tietävät liikaa, katsovat kuin ehdokasta, yhtä äitien jonossa. Minä ojennan kädet; lähdetään jo kotiin.

  
------------------------------------------
Tämän runon kirjoitin lokakuussa 2009, ystäväni L:n tilauksesta naiselle, joka oli juuri lähdössä hyvin tärkeälle matkalle.

Suljettu - Stängt


Metsään ei ole polkua, metsä on suljettu. Niitä ei käytetä enää, kertoo vartija – turha sinne on mennä. Ei minkään maailman hyötyä. Retriittejä järjestetään nykyään kuntoilukeskuksissa, niissä on sentään kunnon nurmimatot: golf-nurmea, eikä näitä hyönteisiä ja rikkaruohoja. Huonosti ylläpidetty, toteaa vartija, mutta kuittaa: määrärahat. Määrärahat.

 
_

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Sunnuntai


Me emme puhu siitä
me kierrämme sen kaukaa
tänä päivänä jona liput liehuvat
eikä minulla ole paikkaa mihin viedä kukkia.
Minä jätän ne metsään,
          sinivuokot, kevätesikot –
minä sanon niille: kertokaa terveisiä
hänelle joka vaeltaa pois
kissojensa kanssa, Bastet seuranaan
ja vaikka toivon, että hän tulisi vielä joskus käymään
ymmärrän ettei hän ehdi
ei ehdi enää


_