maanantai 26. heinäkuuta 2010

Maiseman katoavaisuudesta

Näillä teillä ei pidetä valoja, sillä kahden pisteen välinen matka = epärelevantti. Kuljen koiran kanssa ajellun ja villin ruohon rajaa. Edellistä kutsutaan nurmeksi; se on opetettu pysymään rajojen sisällä. Koira haistelee tietään läpi yön, seuraan hihnassa näkymätöntä polkua. Äkkiä mustasta ärisevät hullut valot kohti, ohittavat, katoavat maisemaan joka ei ole juuri nyt tuttu. Opetetun ja oudon reunalla näen, että pimeyttä on kaikki: ajoittainen loiste vain palavan tähden pois sirottama sävel. Mikä sattuma, että se osuu juuri meihin!