torstai 8. toukokuuta 2008

---

--

Unen valo kaartuu kupoliksi värisevien talojen ylle
me kohtaamme sellaisina kuin emme voineet olla
toisillemme, tai itsellemme

Nämä aamut laahustan läpi iltapäivien, joissa
vaivoin pyykätyt pilvet roikkuvat taivaalla lakastuneina,
sanat kostealla kartongilla akvarelliväreistä sekoitettua ruskeaa

pinnan alla toiveiden karheat lohkareet
– viettää nyt elämänsä korjaten korvaamatonta
ja että kaikki on rikki jo valmiiksi,
sen tunnistaminen jokaisissa kohdatuissa kasvoissa

Rahisevat nuotit gramofonissa, savikiekon
sointi kuin kuiskaus suljetuille silmäluomille. Se on adagio,
muiston etäisyys kasvaneena vuosienpainoiseksi ikäväksi
minä annan sille sinun nimesi


--

perjantai 2. toukokuuta 2008

polku

Metsässä on hiljaisuus jonka joku jättänyt jälkeensä kuin kirjan maantielle. Ei milloinkaan tuule, maahan kaivautuvat lehdet eivät rapise – kävellessä jokainen kiiltävä neulanen jättää jäljen jalkapohjaan. Polkujen liitoksessa, aukealle kaartuvien jalavien varjossa, ei ole ihmisten jälkiä eikä neliapiloita.

keväällä

Meidät kylvetään maahan kuin siemenet. Kasvamme miten taidamme, varjossa juurien lomassa, elintilaa vailla, että joku kääntäisi kohti intensiivisen katseen kuin elohopealampun. Juurrumme vastentahtoisina, emme huomaa tekevämme niin kunnes on myöhäistä, heräämme pimeässä auki.