keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Eikö kukaan ajattele lapsia?

Taas löytynyt uskollinen keppihevonen,
voi voi voi näitä nuoria jotka
käyvät henkilökohtaista sotaansa,
mitä vastaan
-- päättämättömyyttä, vilpillisyyttä, byrokratiaa?
ja me otamme pallon ja juoksemme
kohti vaaliuurnia
kohti uusia puheita, komiteoita ja lakimuutoksia

henkilökohtaiset supersankarimme, herra ja rouva poliitikko
pelastavat perheen kuin perheen, kaikki harhautuneet koulupojat
köyhät ja eriarvoiset, vanhukset vaipoissaan,
te leimatut otsat ja sorretut siivoojat
antaa tulla mielenvikaiset, te jumalan hullut, tulkaa syyhyiset ja kärsineet,
ottakaa vuoteenne ja käykää
uuteen upeaan maailmaan
-- Erikoistarjous tarjolla vain tänään! --
sanoo poliitikko kuin mannerheiminpatsas

ja hän on urhea, niin
kiiltävä teräspuvussaan
kaikkien työläisten pillipiipari
hän vie meidät pois
hän pelastaa meidät kaikelta pahalta
mitä STT, Hesari ja tilastokeskus
keksiikin uutispöytäämme kantaa
tänä päivänä kuten muinakin päivinä

aina ensi vaaleihin asti,
aamen

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Uutinen

Pidätetyllä on kuvassa kasvot peitetty ja vetoketju auki - klassinen otos syyllisyydestä. Tämä meille halutaan näyttää: kuvassa lukee pienellä Police/Handout. Tietenkin hyväksikäytöstä on aikaa, mutta sillä ei ole merkitystä, kertoo kuva. Mies kulkee vetoketju auki kotioloissa. Turha pohtia, kuka sen on avannut, tai miksi. Pidätettiinkö hänet vessassa, kiireellä, avasiko sen toinen miehenkäsi, kuvaa varten. Hän on syyllinen. Kasvot on peitetty.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Elävää runoutta Runopihassa - tänään!

Tänään on Tampereella tilaisuus nähdä ja kuulla Sirkka Turkkaa, Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan voittajia ja muita ensiluokkaisia runoilijoita livenä Viitapiirin jokakesäisessä Runopihassa. Tapahtuma alkaa kello 18:00 Tallipihalla ja sinne on vapaa pääsy. Jollet tiedä, missä se sijaitsee, katso tästä kartta.

Halukkaat voivat käydä runotiskillä tilaamassa itselleen tai ystävälleen oman runon yhdellä eurolla ja/tai esittää illalla itse runoja Open Stagella.

Minä olen siellä, tule sinäkin!

torstai 8. toukokuuta 2008

---

--

Unen valo kaartuu kupoliksi värisevien talojen ylle
me kohtaamme sellaisina kuin emme voineet olla
toisillemme, tai itsellemme

Nämä aamut laahustan läpi iltapäivien, joissa
vaivoin pyykätyt pilvet roikkuvat taivaalla lakastuneina,
sanat kostealla kartongilla akvarelliväreistä sekoitettua ruskeaa

pinnan alla toiveiden karheat lohkareet
– viettää nyt elämänsä korjaten korvaamatonta
ja että kaikki on rikki jo valmiiksi,
sen tunnistaminen jokaisissa kohdatuissa kasvoissa

Rahisevat nuotit gramofonissa, savikiekon
sointi kuin kuiskaus suljetuille silmäluomille. Se on adagio,
muiston etäisyys kasvaneena vuosienpainoiseksi ikäväksi
minä annan sille sinun nimesi


--

perjantai 2. toukokuuta 2008

polku

Metsässä on hiljaisuus jonka joku jättänyt jälkeensä kuin kirjan maantielle. Ei milloinkaan tuule, maahan kaivautuvat lehdet eivät rapise – kävellessä jokainen kiiltävä neulanen jättää jäljen jalkapohjaan. Polkujen liitoksessa, aukealle kaartuvien jalavien varjossa, ei ole ihmisten jälkiä eikä neliapiloita.

keväällä

Meidät kylvetään maahan kuin siemenet. Kasvamme miten taidamme, varjossa juurien lomassa, elintilaa vailla, että joku kääntäisi kohti intensiivisen katseen kuin elohopealampun. Juurrumme vastentahtoisina, emme huomaa tekevämme niin kunnes on myöhäistä, heräämme pimeässä auki.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Idylli

Omakotitalossa ja rivitalossa on piha. Pihassa kasvaa orapihlaja-aita, perennapenkki, punainen viinimarjapensas – omenapuu ja koivuja, jos on tilaa. Syksyllä haravoidaan. Tämä on oikein. Asvalttitiet pidetään kunnossa, jotta uusiautoiset pankkivirkailijat pääsevät aamuisin tiskin taakse myöntämään ja kieltämään lainoja johtajan leimalla. Taiteelliset mustalaiset myyvät kauniita pitsiliinoja torilla, laulavat Hämyslavan tanssilattian täyteen – kaupassa käyvät koristeellisissa puvuissaan potentiaaliset myymälävarkaat. Näin harjoitamme suhteellista maantiedettä. Työpaikka on oltava, siitä lähtee yhteisöllisyys ja moraalinen selkäranka. Pitsiverhot heilahtelevat kotipihoilla: taas se kissa on lasten hiekkalaatikolla, soita naapurille. Alkoholismi on ok seurassa muttei yksin. Ylipäänsä yksin ei saa jättää, varsinkaan yksityisyyttä haluavia: eristäytyminen ei ole tervehenkistä. Lasten tupakointi, siinä on vapaan kasvatuksen tulos. Noilta pummeilta on kai turha kysellä puolueen jäsenkorttia, saati työhalukkuutta. Eronneet hipit asuvat kerrostaloissa, jättävät polkupyöränsä ja lastenvaununsa rappuun, jossa leijuu ainainen paistetun makkaran ja sätkien käry. Kakarat rikkovat Helkamien kissansilmät – nuo tuskin käyvät saunavuoroilla. Eivät edes tervehdi naapureita.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Talo

Ikkunalaudalla istuu hiiri. Se tuijottaa mietteliäästi ulos. Verhot kaartuvat repaleina, tuuli virisee lasin kivenmuotoisesta reiästä. Kuuset ovat valloittaneet pihan takaisin, voikukat nurmikon, perunapelto kasvaa kalliota ja heinää. Maljakon sirpaleet on siivottu pois, sohva kannettu autoon, auto karannut asvalttiteitä. Hiiri asuttaa alakertaa yksin, vintillä roikkuvat lepakot ja ampiaiset, pihamaalla lähestyy metsä. Valo karkaa ikkunasta sisään, se ei asu täällä, tulee käymään ääneti, kuin varkain.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Supermiehen vaimo

- No niin, istu ihmeessä. Otatko kahvia?
- No mikä ettei. Sehän olisi mukavaa. Teillä on kaunis koti. Täällä tuoksuu hyvältä.
- Pakko. Niin, kiitos. Tässä, ole hyvä.
- Kiitos. Olen kuullut, että miehesi on aika erikoisella alalla. Ainutlaatuisella, jopa?
- Joo, ihmisiä, joilla on superhajuaisti ei tosiaan ole montaa. Ja Rane ei tosiaan halunnut ryhtyä hajuvesialalle, joten hän vähän niin kuin loi oman alansa. Onhan se ilman muuta parempi kuin haistella pelkkiä kukkaistuoksuja kaiken päivää – vaikka ei tämäkään varmaan miellyttävää jatkuvasti ole. Joskus etsinnät käynnistetään liian myöhään, ja, niin... ei varmasti ole kovin mukavaa löytää ruumista. Varsinkaan, kun, voit kuvitella – ruumis ei tuoksu kovin hyvältä, tiedäthän. Ja Rane on aika yliherkkä pahoille hajuille.
- Ah. Niin tuota, voin kuvitella.
- Kerran hän löysi pahoin mädäntyneen ruumiin. Hirvittävä päivä. Poliisitkin olivat huonovointisia. Saati sitten Rane, hän... Rane oli sairaslomalla kuukauden sen jälkeen.
- Kauheaa.
- Mmm. Kauhea paperityö sen kanssa oli. Ei mikään tavallisin sairasloman syy, hajuaistisokki. Niin... tavallaan Rane on kuin vainukoira, paitsi että hän pystyy selittämään mitä haistaa, ja itse asiassa Ranen hajuaisti on voimakkaampi kuin koiralla. Hän voi esimerkiksi kertoa, mitä jossakin tietyssä kohdassa on tapahtunut aikaisemmin, mitä ihmiset ovat tehneet, mitä he tuntevat ja niin edelleen. Tiettävästi kenelläkään ihmisellä ei ole vielä mitattu niin voimakasta hajuaistia. Ranehan on Guinnessin ennätysten kirjassa, tiesitkö? Se aiheuttaa välillä vaikeuksia. Tai siis – useinkin, oikeastaan.
- Ai?
- Niin. Esimerkiksi julkisilla liikennevälineillä kulkeminen on Raunolle täysi mahdottomuus, ymmärrät varmaankin. Ja Rane ei voinut suorittaa ajokorttia loppuun, koska kurssin opettajalla oli pienoinen hygieniaongelma, ja. Niin, meillä on siis yksityinen kuljettaja. Voit kuvitella, kuinka paljon se maksaa kuussa. Saammehan me Kelalta avustusta siihen, mutta tiedät kyllä, kuinka mitättömiä ne ovat. Minä tietenkin ajan aina kun mahdollista. Itse en ole voinut syödä chilimaustettuja ruokia kahdeksaan kuukauteen. Saati valkosipulia, se on... Minä rakastan valkosipulia, mutta se on mahdotonta. Söin chiliä viimeksi, kun Rane oli ulkomaankomennuksella kolme viikkoa, ja kun hän palasi, me emme voineet... tiedäthän? Moneen päivään. Silti Ranen täytyy pitää hajustettuja pumpulituppoja sieraimissaan aina kun ei ole työssä. Ei kovin miellyttävää. Varsinkin... no. Kerran me olimme, tuota, vuoteessa. Ilta oli ollut todella romanttinen, viiniä ja päivällinen ja kynttilöitä, koko hoito. Aivan ihanaa. Ja olimme juuri aivan, hmm, loppuvaiheessa ja Rane ähisi siinä, päälläni ja yhtäkkiä hänen sieraimestaan tippuu limainen pumpulipallo kaulalleni – se oli, voit kuvitella. Minä olin syönyt ravintolassa aivan hitusen maustettua ruokaa ja Rane alkoi kakoa. No... hetki oli pilalla, voit varmaan kuvitella.
- Ööh... tuota. Joo. Minun täytyy – tai siis, lupasin soittaa pojalleni kotiin kun hän pääsee koulusta. Voisinko mennä parvekkeelle soittamaan?
- Juu, toki. Toivottavasti en järkyttänyt sinua? Rane usein sanoo, että olen ihan liian avoin, kerron kaikille mitä ajattelen, asiat vain pullahtavat ulos suustani ilman että edes huomaan. Olen sellainen möläyttelijä, Rane kutsuu minua papukaijaksi joskus kun puhun liikaa. Ja sinä olet todella hyvä kuuntelija, ihan tosi. Ei ollut tarkoitus lörpötellä sillä tavalla. Oletko kunnossa? Näytät jotenkin, öh, läikikkäältä.
- Ei ei, kaikki on hyvin, on vain hiukan kuuma, parveke varmasti auttaa, ei tässä mitään. Palaan aivan pian.


- No niin, joko sinulla on parempi olo? Toin sinulle hiukan mehua, se varmasti piristää. Ja ota ihmeessä kakkua.
- Oi, kiitos. Mitä kakkua tämä on? Herkullista!
- Mantelikakkua, saat reseptin minulta jos haluat. Leikkasin sen Pirkka-lehdestä. Kakkujen leipominen on harrastukseni, olen ajatellut että voisin joskus avata leipomon. Olen kehitellyt ihan omiakin reseptejä. Kaisa's – eikö kuulostakin mukavalta nimeltä? Näen ihan silmissäni sen kyltin, siinä olisi laventelinsinistä ja se olisi kirjoitettu koristeellisella fontilla... mutta eihän sitä koskaan tiedä. Voihan olla, että en ole tarpeeksi hyvä leipuri.
- Voi ei, sinähän olet todella hyvä! Ehdottomasti! Olen minäkin Pirkan resepteillä leiponut, mutta en koskaan näin hyvää. Sinulla on se taito, tiedätkö.
- Ihan tosi? Oi, kiitos, tässähän ihan punastuu.
- Juu, ilman muuta. Niin tuota, onko miehesi töissä juuri nyt?
- Rane on tosiaan töissä.
- Mitä hän selvittää? Isokin juttu? Voit kertoa minulle. Voinko ottaa vielä toisen palan? Tämä on todella hyvää. Minulla jäi lounas väliin.
- Niin. Ota toki. No, se on tavallaan salaista. Mutta voinhan minä sen sinulle kertoa, ethän kerro kenellekään.
- En tietenkään.
- Eräs kuuluisa henkilö on kadonnut. Tiedäthän sen poliitikon, jonka tekstiviestikohu on ollut paljon uutisissa... en nyt mainitse mitään nimiä.
- Heh. Juu.
- No, hänen, hmm, "ystävättärensä" on ollut kadoksissa joitakin päiviä. Uutiset eivät vielä tiedä tätä. Hänen perheensä on vain sanonut uutisille, että hän ei kommentoi. Epäillään, että hänelle on tapahtunut jotakin. Poliitikkoakin on kuulusteltu.
- Ihan tosi? Epäilevätkö he, että... tiedäthän, että poliitikko...
- Mm-hmm. Mutta sinä et sitten tiedä tätä.
- Niin juuri.
- Hän on kuulemma todella mustasukkainen, vaikka hänellä ei tietenkään pitäisi olla mitään oikeutta.
- Ei, tietenkään.
- Nainen on ilmeisesti tapaillut jotakuta muutakin.
- Ketä?
- No... jotakuta näyttelijää, kuulemma. Pyrkii elokuviinkin, tämä nainen.
- Heh!
- Aika pinnalliset avut... mutta. Niin, hän on nyt kadonnut. Nähty viimeksi juttelemassa poliitikon kanssa viime perjantaina. Riitelivät.
- Aivan... kuulostaa mielenkiintoiselta.
- Niin. Mutta minä en tiedä sen enempää. Ja sinä!
- Hmm?
- Muistahan, että sinä et tiedä tästä mitään.
- En tietenkään, minähän lupasin. Mutta niin, minun täytyy ruveta lähtemään, lupasin pojalleni, että menen tekemään hänelle välipalaa. Hän on juuri nyt iltapäiväkerhossa ja pääsee kohta kotiin. Oli todella mukava...
- Maire.
- Niin?
- Kerroinko, kuinka minä ja Rane tapasimme?
- Et. Mutta minun täytyy todella...
- Poliisissa.
- Anteeksi?
- Tapasimme poliisissa.
- Öh?
- En tainnut mainita, mitä teen työkseni.
- Eh, et tosiaan.
- Minä kuuntelen.
- Anteeksi?
- Minä olen ammatiltani kuuntelija. Sitä ei tosin löydy virallisesta ammattiluettelosta. Varsinaisesti työnimikkeeni on konsultti. Niin kuin Ranenkin, muuten.
- Mitä, se...?
- Ranella ja minulla on yhteistä se, että meillä on molemmilla jokin erikoislaatuinen aisti. Siksi me sovimmekin hyvin yhteen. Minulla on nimittäin äärimmäisen tarkka kuulo. Kuuntelen poliisille esimerkiksi puheluita ja kuulusteluja. Katsos, ei tarvita mitään teknisiä laitteita, eikä lupia, koska minä vain satun kuulemaan asioita. Kuulen puheen todella kaukaa, ja kuulen myös äänen vivahteet erittäin tarkasti.
- Mitä?
- Ymmärrät varmaan, että tiedän, mitä kuiskit päätoimittajasi kanssa puhelimessa parvekkeella. Kuulin myös, mitä puhuit tämän Timpan kanssa sen jälkeen. Sattumoisin tunnistin äänen ja tiedän, mikä "Timpan" sukunimi on ja mitä hän tekee työkseen. Ja tiedän, että aviomiehesi voisi suhtautua asiaan melko ikävästi, varsinkin kun ottaa huomioon, että hän on Timpan työtoveri. Timppakaan ei oikein pitäisi siitä, jos sattuisi leviämään, että hän on sotkeutunut naimisissa olevaan naiseen. Hänen alallaan maine on niin kovin tärkeä, ja hän saattaisi... no, tehdä jotakin hyvin ikävää, kuten miehesikin. Kai ymmärrät että leikit tulella? Sanon tämän ihan vilpittömästi, koska olen huolestunut sinusta. Tietenkin.
- Kaisa, ethän...
- En tietenkään. Mehän olemme ystäviä, eikö niin? Voit luottaa vaitiolooni, aivan niin kuin minäkin voin luottaa siihen, että mitään tästä ei ilmaannu lööppeihin.
- Aivan!
- Mutta nyt sinun varmaan täytyy jo kiiruhtaa, eikö niin?
- ... niin.
- No niin, mukavia pääsiäispyhiä sitten. Tapaamisiin!
- Juu, hei. Oli mukavaa –
- Aivan. Hei hei!


*

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Olisko tää nyt sitä interblogistisuutta?

Tulipa mieleeni. Kertokaa te minulle, mistä haluaisitte juuri nyt lukea. Minä yritän kirjoittaa teille.

perjantai 18. tammikuuta 2008

Kukkasia!

Sain tällaisen hihkuhienon kukkakimpun - tai siis montakin. :) Kimpun antoi minulle maanantaina (nyt vasta huomasin - missäköhän olen ollut taas koko viikon?) kirjoittajatoverimussukka Annareetta, sekä tänään (tai no täsmällisesti otettuna eilen) Kukkis, joka on juuri sellainen kaunis, viisas ja lempeä henkilö kuin joidenkin satujen sankarittaret. Ja lisäksi sain kukkia toisaalla, mutta se onkin jo toinen tarina. Nämä ihanat tyypit aurinkoistivat tämän pimeähkön talvisen (talvisen? No jaa...) yön niin että suorastaan häikäisee. Kiitos. <3

Minä haluan antaa kukkakimpun blogitovereilleni superlatiiviselle Susienne-munmolle, nallekarhutyttö Asarumille, toveri Annareetalle (kyllä sinne vielä mahtuu!), ihanalle Kukkikselle (kukkia ei voi olla koskaan liikaa), henkiystävälleni Hurtan Heimolle, Ilonalle jolla on ehkä kaunein kuulemani lauluääni, Hetkien LL:lle, ajatteluttavalle Kirstille, sekä runollisille blogeille Horisontissa majakoiden epileptinen välke, Sanojen takana ja Harvennettu arpi. Aika monta blogia jäi mainitsematta, vaikka annoinkin jo yksitoista kimppua (olen kapinallinen ;). En velvoita ketään lähettelemään näitä eteenpäin, ellei huvita. :)

Kiitos hihityksistä, nauruntyrskähdyksistä, alakulosta, elämyksistä ja kaikesta mitä matkalta löytyy.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Leikitään

Leikitään, että
tämä talo on minun
ja ullakko on varattu auringonvalolle läpi lasikaton –
että kristalliset lamput heijastavat prismoja portaikkoon
ja ikkunat ovat avoimia kuin silmät,
ovenpielet ehjät ilman ovien sulkeutuneita suita. Leikitään,
että tässä kaupungissa voi kulkea ilman sateenvarjoa
koska valo paistaa pilvien läpi ja vesi häviää ennen kuin osuu maahan.
Leikitään, että lammet ja järvet vain ovat
ja ne virtaavat kuin peilien hopeat
silmukkakylkisten kalojen lomassa.
Rannoilla kalastajat onkivat kirkkaanvihreitä oksia
lumpeita, simpukoita
jotka hellivät helmiään kuin lapsia
ja luopuvat niistä yhtä kevyesti.
Leikitään, että ilo on omaisuutta, ihot koskettamista varten
ja unet alati soivia lauluja, värikkäitä kankaita kesien pyykkinaruilla.
Sirkus on kaupungissa joka päivä
mutta liekoihin ei ole sidottu norsuja eikä hevosia
vaan niistä pitävät kiinni
ihmiset, jotka eivät vielä ole oppineet päästämään irti.
Puissa helisevät kellot kun rakastuneet kulkevat ohi:
pienten tiukujen aallot koko kadun matkalla.
Tango soi keltaisten ja punaisten talojen kadunkulmissa
ja vihreiden ja turkoosinväristen kulmissa blues.
Iltaisin sammakot ja heinäsirkat
kerääntyvät puiden oksille ja räystäille, hämäränsinisessä
jokainen saa tanssia, molemmilla vasemmilla jaloilla.